TES-TÄSMÄ Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUn tiedote 15.12.2011 Raamisopimuksen mukaiset työehtosopimukset neuvoteltu – myös alakohtaisia tavoitteita läpi PAUn neuvottelemien työehtosopimusten (paitsi Ahvenanmaa) osalta saatiin aikaiseksi työmarkkinajärjestöjen ja maan hallituksen keskitetyn raamiratkaisun mukainen neuvottelutulos. Keskitetyn sopimuksen synnyttyä maan hallitus lupautui useisiin työelämän uudistuksiin ja parannuksiin. Näistä lisätietoja SAK:n sivuilta www.sak.fi. Tässä tiedotteessa kerrotaan lähinnä Viestinvälitys- ja logistiikka- ja Informaatiologistiikka-alan neuvottelutuloksesta. Sopimusten voimassaolo Viestinvälitys- ja logistiikka- ja Informaatiologistiikka-alan uudistetut työehtosopimukset ovat voimassa 31.10.2013 saakka. Raamisopimuksen ensimmäinen jakso 1.10.2011–15.10.2012 Vuosi sitten sovittu työehtosopimus tehtiin kaudelle 8.11.2010 - 15.10.2012. Tämän vuoden lokakuun palkankorotus perustui tähän sopimukseen. Valtakunnansovittelija sitoi korotuksen neljän eri työehtosopimuksen korotuksiin ja näistä johdettu kustannusvaikutus sovittiin jo syyskuun lopussa ja palkkoja korotettiin 1.10.2011 1,6 %:n yleiskorotuksella kaikissa palkkaliitteissä. Sovittu kokonaiskustannusvaikutus on 2,5 % ja jäljelle jäänyt 0,9 %:n kustannus tulee maksuun 1.1.2012 lähtien yrityskohtaisena tuottavuuspalkanosana tai sitä korvaavana korotuksena. Asiakastoimipaikkatyön ryhmäpalkanosaan 0,9 %:n korotus tuli jo lokakuussa. PKS- lisä lasketaan uudesta taulukkopalkasta, henkilökohtaisia palkanosia ja euromääräisiä lisiä korotettiin 2,5 %. Niiden työntekijöiden kohdalla, joilla 0,9 %:n korotusta myöhennettiin vuodenvaihteeseen, maksetaan huhtikuussa tästä johtuva kertaerä. Kokoaikaisen työntekijän kertaerä on 64 euroa, ja osa-aikaisille, jonka työaika on vähintään puolet kokoaikaisen työajasta, 38 euroa ja muille osaaikaisille 18 euroa. Raamineuvottelujen yhteydessä 1.10.2011 alkanut uusi palkkakausi sovittiin korvattavaksi raamin ensimmäisellä jaksolla. Edellä kerrotut korotukset korvaavat siis raamin ensimmäiselle kaudelle asetetun 2,4 %:n sopimuskorotuksen. Kertakorvaus maksuun huhtikuussa Raamisopimuksen mukainen 150 euron kertakorvaus maksetaan ensi vuoden huhtikuussa. Kokoaikainen työntekijä saa 150 euroa ja osa-aikainen saa sen suhteessa keskimääräiseen työaikaansa. Kaava osa-aikaisen kohdalla on x,y tuntia * 20 € (suomennettuna 5 h 30 min työajalla laskentakaava on 5,5 h * 20 € = 110 €). Edellytyksenä kertakorvauksen saamiselle on se, että yhdenjaksoinen työsuhde on alkanut viimeistään 1.2.2012 ja että se on voimassa maksupäivänä. PAU ry. John Stenbergin ranta 6, 00530 Helsinki, puhelin: (09) 613 116, faksi: (09) 6131 1750 sähköposti: [email protected], www.pau.fi TES-TÄSMÄ Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUn tiedote 15.12.2011 Edellytyksenä on siis voimassaoleva työsuhde ja esimerkiksi vanhempainvapaalla olevat saavat kertakorvauksen, vaikka eivät varsinaisesti töissä tuolloin olekaan. Parhaimmillaan kertakorvausta tulee huhtikuussa maksuun kokoaikaiselle työntekijälle 214 euroa, koska sekä 0,9 %:n myöhennys että raamin kertakorvaus maksetaan tällöin. Huhtikuussa maksetaan näiden lisäksi myös P-palkkaliitteen tavoitepalkkamallin (tapa-malli) mahdollinen kustannusvaikutuksen alitus. Raamisopimuksen toinen jakso 16.10.2012–31.10.2013 Raamisopimuksen toinen jakso alkaa 16.10.2012 ja päättyy 31.10.2013. Toisen jakson alussa kaikkien palkkaliitteiden palkkoihin tulee raamin mukainen 1,9 %:n kustannusvaikutteinen korotus siten, että yritysmyynnissä (palkkaliite Y) palkkoja korotetaan 1,9 %, sanomalehdenjakelussa (palkkaliite D) palkkoja korotetaan 19 senttiä – kappalekorvaukset lasketaan uudesta taulukkopalkasta ja muissa tehtävissä palkkoja korotetaan 37 euroa, kuitenkin vähintään 1,8 %. Sekalinjainen korotusrakenne valittiin, jotta alempia palkkoja saatiin suhteessa nostettua enemmän. Henkilökohtaisiin palkanosiin, kiinteisiin sovittuihin palkanosiin, erityisvastuuseen ja erityisosaamiseen perustuviin euromääräisiin lisiin ja muihin euromääräisiin lisiin ja korvauksiin sekä luottamusmies- ja työsuojelusopimuksen mukaisiin palkkioihin tehdään 1,9 %:n korotus. Ryhmäkohtaisen palkanosan (myymälät) tavoitetasoa korotetaan 1,9 %. Palkkaliitteiden PKS-lisä 3 % lasketaan uudesta taulukkopalkasta 16.10.2012 tehdään myös yrityskohtaisten tuottavuuspalkanosien osalta muutoksia, joilla pyritään selkiinnyttämään olemassa olevaa tilannetta. Niiden tehtävien osalta, joissa tuottavuuspalkkamalleja ei ole käytössä, viedään tuottavuusosia osaksi taulukkopalkkaa. Tuottavuusmallien osalta taas palkkaerien laskentapohjia muutetaan, jotta tulevaisuudessa kaikki tuottavuuserät lasketaan henkilökohtaisten palkkojen palkkasummasta. Tästä tiedotetaan lähempänä ensi syksyä lisää. Yrityskohtainen palkkaerä ja palkkarakenteen muutos palkkaliitteittäin 16.10.2012: Palkkaliite P (postityö, ei kuljetustehtävät) Tavoitepalkkamalliin käytetään 0,25 % henkilökohtaisten palkkojen palkkasummasta. Tavoitepalkkamallin kustannusvaikutus 1.1.–15.10.2012 on 2,05 % ja 16.10.2012 jälkeen 2,3 % henkilökohtaisten palkkojen palkkasummasta (huom: tässä vaiheessa tavoitepalkkamallin laskentapohja muutetaan). Kustannusvaikutuksen alitus hyvitetään vuosittain huhtikuussa maksuhetkellä työssä oleville työntekijöille. Tavoitepalkkamallin 1,5 %:n erä maksetaan nykyisenkaltaisena 15.10.2012 asti ja sen jälkeen erä siirretään taulukkopalkkoihin (ei mukana 1.1.2012 mallin kustannusvaikutuksessa) ja moduuleja korotetaan 1,5 %. Palkkaliite P 2 § 3 kohdan yliteprosentista tehdään uusi pöytäkirja uudistetun sopimuksen mukaiseksi. PAU ry. John Stenbergin ranta 6, 00530 Helsinki, puhelin: (09) 613 116, faksi: (09) 6131 1750 sähköposti: [email protected], www.pau.fi TES-TÄSMÄ Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUn tiedote 15.12.2011 Palkkaliite N (asiakastoimipaikkatyö) Tavoitetasoa korotetaan 0,25 %. Tavoitetason euromäärä taataan työntekijöille henkilökohtaisesti. Palkkaliite C (toimihenkilötehtävät), D (sanomalehdenjakelu), M (varastotyö), P-Kuljetustehtävät ja Y (yritysmynti) Niiden työntekijöiden, jotka eivät kuulu tuottavuuspalkanosan piiriin, palkkoja korotetaan tuottavuuspalkanosan korotuksen sijasta 0,25 %. Tuottavuuspalkkamallin sijaan maksettava korvaus 1,25 % viedään taulukkopalkkoihin. Palkkaliite C:n ryhmäpalkanosan tavoitetasoa vähennetään 1,0 % johtuen 1,25 %:n viemisestä taulukoihin. Muutosturvasopimus jatkuu Syksyllä sovittiin Itellaa koskevasta muutosturvasta. Muutosturvasopimuksella pyritään erilaisilla vapaaehtoisilla ratkaisuilla hoitamaan yrityksessä kaavaillut henkilöstön vähennystarpeet sekä tukemaan tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla irtisanottavien ja osa-aikaistettavien tilannetta mm. muutosturvarahalla. Raamisopimuksen soveltamisneuvotteluissa sovittiin siitä, että tätä muutosturvasopimusta jatketaan sopimuskauden loppuun eli 31.10.2013 saakka. Muutosturvasopimuksesta tarkemmin Reitti-lehdessä 7/2011 tai PAUn kotisivuilla www.pau.fi > jäsensivut > muutosturvasopimus. Perusjakelun alihankinnalle tiukat rajaukset Eräs keskeisistä raamisopimuksen soveltamisneuvottelujen tavoitteista täyttyi, kun perusjakelun alihankintaa rajoittava sopimus saatiin aikaiseksi. Sopimus on voimassa 21.11.2011 lukien toistaiseksi. Sopimuksen voimassaoloaikana tarkastellaan haja-asutusalueen jakelun taloudellisia edellytyksiä yhteisessä laajemmassa työryhmässä ja tarpeen vaatiessa päivitetään sopimus vastaamaan muuttunutta tilannetta. Sopimus on irtisanottavissa 1.1.2013 lukien neljän kuukauden irtisanomisajalla. Työehtosopimuksen määräysten lisäksi Itella-konsernin jakelutehtävissä suoritettavasta alihankinnasta sovittiin seuraavaa: Alihankintaa voidaan käyttää haja-asutusalueella. Alihankittavaksi tuleva reitti suunnitellaan siten, että sen jättötiheys on matala. Alihankintaa ei käytetä jakelun esityössä, taajamajakelussa eikä jättötiheydeltään korkeilla haja-asutusalueen reiteillä. Alihankinnan käyttöönotto ei saa johtaa työsuhteiden irtisanomisiin. Alihankinnan käyttöönoton yhteydessä toimipaikan työt järjestellään uudelleen siten, että esityöstä, taajamajakelusta ja omana työnä tehtävästä haja-asutusalueen jakelusta muodostetaan olosuhteet huomioiden mahdollisimman suuria työkokonaisuuksia. Alihankintana toteutettu jakelu ei voi johtaa kokonaisten jakelutoimipaikkojen lakkauttamiseen. PAU ry. John Stenbergin ranta 6, 00530 Helsinki, puhelin: (09) 613 116, faksi: (09) 6131 1750 sähköposti: [email protected], www.pau.fi TES-TÄSMÄ Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUn tiedote 15.12.2011 Alihankinnan käyttöönoton edellytyksenä on merkittävä taloudellinen hyöty. Ratkaisun taloudellinen kannattavuus todennetaan tapauskohtaisesti ennen alihankintapäätöksen tekoa. Kannattavuustarkastelua varten luodaan yhteinen laskentapohja. Jo toteutettujen alihankintaratkaisujen ja uusien kilpailutusten osalta suoritetaan tarvittaessa vastaava tarkastelu. Osapuolet nimittävät yhteisen valtakunnallisen neuvottelukunnan, johon kumpikin nimeää yhden edustajan. Suunnitellut alihankintaratkaisut käsitellään neuvottelukunnassa. Neuvottelukunnan ollessa erimielinen siitä, täyttääkö suunniteltu alihankintaratkaisu sopimuksen asettamat edellytykset, ei ratkaisua panna täytäntöön. Muuta sovittua Raamisopimuksen yhteydessä sovittiin myös siitä, että oleelliset muutokset vakiintuneisiin käytäntöihin koskien työajan käyttöä (vaatteiden vaihto) ja urakointia oikaistaan. 22.11.2011 allekirjoitetun työehtosopimuksen yhteydessä sovittiin työryhmätyöstä koskien palkkamallien uudistamista. Osapuolet ottavat kantaa kyseisen työn yhteydessä myös edellä mainittujen asioiden tulkintoihin ja pyrkivät tekemään niistä yhteiset tulkintakirjaukset. Ennen palkkamallityöryhmätyön lopputulosta käytäntöjen oikaisemiseen liittyvissä asioissa tulkinnat tehdään osapuolten välisessä työryhmässä. Lisäksi sovittiin varhaisjakelun reittioptimoinnin yhteydessä maksettavista muutosturvakorvauksista, postiextra-sopimuksen soveltamisohjeista sekä lukuisista yksittäisistä erimielisyystapauksista. Neuvottelujen yhteydessä sovittiin myös useita tapauksia, joissa pääluottamusmiehet olivat katsoneet työnantajan rikkoneen työehtosopimusta. Näiden tapausten osalta sakkoja tuli työnantajalle maksettavaksi yhteensä 16 000 €. Postiextra-sopimukseen uusia soveltamisohjeita Postiextra-sopimuksen uudistetuista soveltamisohjeista sovittiin seuraavaa: Postiextra - sopimuksia ei saa ketjuttaa eri henkilöille yli kahden viikon poissaolon perusteena olevissa samaa henkilöä koskevissa sijaisuuksissa, mikäli postiextralaisista löytyy henkilö, joka on valmis vastaanottamaan ko. työn. Postiextra - sopimuksen tehneet työntekijät, jotka ovat takaisinottovelvollisuuden piirissä, ovat etusijalla tarjottaessa Postiextra-sopimuksen mukaista työehtosopimuksen 5§ 1 momentissa tarkoitettua kokoaikaista työtä, mikäli tämä on mahdollista. Työhön kutsutun/kutsuttavien työaikaa ei perusteettomasti määritellä alemmaksi kuin mitä poissaolevalla työntekijällä oli työvuoroluetteloon merkitty. Työtuntimäärään voivat vaikuttaa seuraavat tekijät: lisätyötä tarjotaan osa-aikaisille työntekijöille, sijaistyövoiman rajallisen osaamisen takia suoritettavasta työkokonaisuudesta poistuu jokin osa, vakituisten työntekijöiden halukkuus urakointiin, osa-aikaisten halukkuus lisäansioihin (lisätyöt ja ylityöt), siis myös ylitöitä tulee tarjota osa-aikaisille ennen extraajia, osa-aikaisille tarjottavaa työvuoroa ei saa perusteettomasti pilkkoa osiin. PAU ry. John Stenbergin ranta 6, 00530 Helsinki, puhelin: (09) 613 116, faksi: (09) 6131 1750 sähköposti: [email protected], www.pau.fi TES-TÄSMÄ Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUn tiedote 15.12.2011 Osapuolten perustama valtakunnallinen seurantaryhmä valvoo sopimuksen asianmukaista käyttöä. Seurantaryhmässä käydään läpi esille tulleet tämän sopimuksen mukaiset ongelmatapaukset. Ryhmä tekee esille tulleista tapauksista ratkaisuesityksen. Valtakunnallisella pääluottamusmiehellä on oikeus irtisanoa Postiextra-sopimus edustamansa henkilöstön osalta, mikäli seurantaryhmässä ei ole löydetty yhteistä ratkaisua käsittelyssä olevasta asiasta. Luottamusmiehelle ilmoitetaan kaikista tehdyistä Postiextra- sopimuksista päivittäin ja pääluottamusmiehelle toimitetaan kerran viikossa listaus käytetyistä Postiextroista, ellei paikallisesti muuta sovita. Ilmoituksen, joka toimitetaan luottamusmiehelle ja pääluottamusmiehelle lisätään syy/peruste Postiextran käytöstä. Informaatiologistiikka-alan muutokset Informaatiologistiikka-alan työehtosopimusta koskevat muutokset vastaavat pääosin Viestinvälitysja logistiikka-alan työehtosopimusta. Raamisopimuksen toisen kauden 16.10.2012 palkankorotusten osalta sovittiin, että palkkaliitteen 1 palkkoja korotetaan 1,15 % ja palkkaliitteiden 2 ja 3 palkkoja 37 euroa, kuitenkin vähintään 1,8 %. Yrityskohtaisesta tuottavuuspalkkamallin sijaan 16.10.2012 maksettavasta erästä sovittiin siten, että palkkaliitteessä 1 se on 1 %, jonka jakamisesta sovitaan työnantajan ja työntekijöitä laajimmin edustavan pääluottamusmiehen tai PAUn kanssa. Vastaava yrityskohtainen erä palkkaliitteissä 2 ja 3 on 0,25 % ja sen jakamisesta sovitaan vastaavalla tavalla kuin palkkaliitteessä 1. Informaatiologistiikka-alan työehtosopimuksessa sovittiin palkkarakenteen muutoksesta 16.10.2012 siten, että palkkaliitteissä 1, 2 ja 3 viedään tuottavuuspalkkamallin sijaan maksettava korvaus 1,25 % henkilökohtaisesta palkasta taulukkopalkkoihin. Kertakorvauksen eli 150 euron osalta sovittiin vastaavat kirjaukset kuin Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimuksessa eli se maksetaan huhtikuun palkanmaksun yhteydessä. Työehtosopimuskaudelle perustettiin kaksi työryhmää, joiden tehtävänä on seurata palkkaliitteiden 1 ja 3 kehitystarpeita sekä palkkaliitteiden 2 ja 3 yhdistämismahdollisuuksia. Tavarankuljetusala Tavarankuljetusalan työntekijöiden työehtosopimukseen saatiin myös palkankorotusten osalta raamisopimuksen mukainen ratkaisu. Alan luonteesta johtuen tekstikysymysten osalta tarkastellaan vielä alan yleissitovan työehtosopimuksen osalta tehtyjä ratkaisuja. Tavarankuljetusalan työntekijöiden työehtosopimustulos esitellään perusteellisemmin Reittilehdessä 1/2012. Ay-terveisin, Juha Pöyry tiedottaja PAU ry. John Stenbergin ranta 6, 00530 Helsinki, puhelin: (09) 613 116, faksi: (09) 6131 1750 sähköposti: [email protected], www.pau.fi
© Copyright 2025