Elokuvia ja teatteria Islannissa Islanti on tunnettu taiteestaan ja maassa järjestetäänkin erilaisia kulttuuritapahtumista. Reykjavikissa on seitsemän elokuvateatteria. Kaupungissa järjestetään myös joka syksy elokuvajuhlat "Reykjavik International Film Festival" ,jonne kerääntyy elokuvaharrastajia ympäri maailman. "The Icelandic Film School" puolestaan on koulu, joka on valmistanut oppilaitaan elokuva-ja tv-urille jo 20 vuoden ajan. Koulussa voi opiskella ohjaamista, tuottamista, tekniikkaa, käsikirjoittamista ja tietenkin näyttelemistä. Koulun mielestä sen sijainti Euroopan ja Pohjois-Amerikan välissä antaa erilaisia näkemyksiä elokuvamaailmaan ja opetukseen. Islantilaisia elokuvia vuodelta 2012: ”The Deep” ohjannut Baltasar Kormakur ”Frost” ohjannut Reynir Lyngdal “Mona” ohjannut Inara Kolmane “Black`s Game” ohjannut Oskar por Axelsson Islantilaisen elokuvan historiaa: Pari vuosikymmentä sitten islantilainen elokuva oli aivan tuntematon maan rajojen ulkopuolella. Islannissa on ollut elokuvatuotantoa kuitenkin jo pitkän aikaa, ensimmäinen elokuva valmistui vuonna 1921. Islannin ensimmäinen elokuvateatteri avattiin vuonna 1906. Islannissa on tuotettu yli 50 filmiä, lyhytelokuvia, dokumentteja ja koko illan elokuvia, joita on esitetty ympäri maailmaa. Islannin elokuvasäätiön sivut: www.iff.is Islantilaisen teatterin historiaa: Islannilla on oma ooppera, radio- ja televisioteatteri, neljä ammattiteatteria, baletti ja lisäksi monia amatööriryhmiä. Islantilaiset rakastavat tarinoita ja sitä kautta myös teatteria, islantilainen teatteri koskettaa jokaista, omalla tavallaan. Islannin pääkaupunki Reykjavik oli 1800-luvulla pieni paikka, jossa puhuttiin tanskaa. Sen takia islanninkielisen teatterin esiintyminen ja sen tuottaminen olivat heille todella tärkeitä. He käänsivät esimerkiksi Shakespearin teoksia islanniksi ja sitä kautta saivat ne myös Islannin asukkaiden parempaan tietoon. Islannin kaupunginteatterin ohjelmistossa olevia näytelmiä: esimerkiksi Mary Poppins, Mys og Menn, Gullregn,Ormstunga, Nottin naerist a deginum, Tengdo,Skoppa og Skritla,Gulleyan, Svar vio brefi Helgu.
© Copyright 2025