Opettajuus Taina Kalenius J5113 [email protected] Oulun ammattikorkeakoulu Opettajuus Sisältö 1. Johdanto 1 2. Opettaja 1 3. Opettajaan kohdistuvat taitovaatimukset 2 4. Opettajien haasteet 3 5. Opetus 3 6. Pedagogiikka 4 7. Pohdintaa 5 8. Lähteet 6 1. Johdanto 1. Tässä työssäni kirjoitan opettajuudesta, opetuksesta ja pedagogiikasta. Lisäksi kerron opettajien kohdistuvista taitovaatimuksista ja haasteista. Opettajuus on laaja käsite. Opettajalta vaaditaan paljon. Opettajan työskennellessä omalla persoonallisella työotteella ja aidosti omana itenään, tulee opettajan olla oman alansa asiantuntija. Opettajan tulee kehittää omaa osaamistaan sekä kehittää omaa työtään. Lisäksi ammatillisella opettajalla on iso rooli oppilaiden ammatillisen kehittymisen ja persoonallisuuden kehittäjänä ja tukijana. Olen monipuolisesti tutkinut ja opiskellut kyseisistä aiheista kirjallisuudesta. 2. Opettaja Didaktiivisesti ajatteleva opettaja tekee työtään persoonallaan, persoonallisesti. Vain omalla persoonallaan opettaja voi opettaa oppilasta kasvamaan persoonaksi. Opettajan ei tule suhtautua työhönsä rutiininomaisesti vaan hänen tulee käyttää luovuutta tilannekohtaisissa ratkaisuissa. Opettajan tulee osoittaa oppilailleen, että he ovat tärkeitä. Opettajan ja oppilaan suhdetta kuvataan pedagogisena rakkautena. Hyvä opettaja on lämmin, empaattinen, ilomielinen, kiltti, kärsivällinen, läheinen, oikeudenmukainen, ystävällinen, kypsä, hänellä on kutsumus työhönsä. (Hellström 2008, 47, 53, 81.) Opettajan asiantuntijuus voidaan jakaa: substanssin, pedagogisen, kehittämisen ja työyhteisön osa-alueisiin. Substanssiosaaminen on ammatissa tarvittavaa taitotietoa, työelämän pelisääntöjen tuntemista, eettisiä toimintaohjeita ja asiakaspalveluun liittyvää osaamista. Pedagoginen osaaminen on kasvatuksellista tietoa ja taitoa, yksilöllisen kasvun tukija ja motivoija, ihmissuhdetaitoja, empatiakykyä, kykyä ohjata oppija itseohjautuvaksi toimijaksi, koulutuksen organisoija, prosessin ohjaaja, koulutusprosessin hallintaa. (Helakorpi Aarnio & Majuri 2010: 119.) Opettajan työ alkaa entistä enemmän painottua oppilaan ammatillisen kehittymisen edistämisen lisäksi oppilaan persoonallisuuden kehittämiseen. (Helakorpi Aarnio & Majuri. 2010: 182). Opettaja tarvitsee uutta teoreettista tietoa ja näkemyksiä oman ajattelunsa ja tietoperustansa ristiriitojen havaitsemiseen ja murtamiseen. Ristiriitojen poistaminen edellyttää ajatusten testaamista käytännössä, muutos ei tapahdu vain puhumalla. (Kotila & Mäki 2012: 24.) Opettajan työ on henkilökohtaista, pien tai suurryhmän ohjausta. Vertaisohjaus tarkoittaa, että opiskelija ohjaavat toisiaan pareina tai pienryhmässä. Haasteellista opettajalle on pohtia ja ratkaista, millaisen työskentelyn kautta tavoitteisiin päästään (Helakorpi, Aarnio & Majuri 2010:194 - 195). Opettajan toiminnassa on aina sellaista, joista hän ei ole itse tietoinen. Ne saattavat olla toimintatapoja, joita opettaja tekee rutiininomaisesti tai kyseenalaistamattomasti. Opettajan pohtiessa huolellisesti eli reflektoidessaan hän:  kiinnittää huomiota asioihin, joihin ei ollut aikaisemmin kiinnittänyt mitään huomiota.  Ymmärtää opettajuuttaan uudella tavalla.  Ymmärtää uudella tavalla itsestäänselvyyksinä pitämiään asioita. (Kotila & Mäki 2012, 21 -22.) 2. Opettajan työhön kuuluu opetussuunnitelmatyötä, yhteissuunnittelua, opetuksen organisoimista, opinnäytetyön ohjausta, projekteja, TKI-työtä sekä opiskelijoiden arviointia (Kotila & Mäki 2012, 29). Opettaja on kasvatuksen ammattilainen. Opettajan ammatillinen toiminta edellyttää hyvää tietopohjaa sekä omien opetusta ja oppimista koskevien käsitysten jatkuvaa tutkimista ja korjaamista. Ammatillinen koulutus on läheisesti yhteydessä työelämään ja ammattialoihin. Koulutuspolitiikka edellyttää tulevaisuussuuntautuneisuutta, kykyä ennakoida muutoksia yhteiskunnassa. Ammattikasvatuksessa on kyse ammattiin kasvusta. Ammattikasvatuksessa on kyse kasvusta ammattiin – ammattisivistyksestä. (Helakorpi, Aarnio & Majuri 2010: 7, 35, 37, 118, 160). Ammattisivistyksen määritelmä: ”Sivistys on inhimillisten kykyjen, taitojen, tietojen, asenteiden ja arvojen jatkuvaa ylläpitoa ja kehittämistä --- ” (Opetusministeriö 2014). 3. Opettajaan kohdistuvat taitovaatimukset Itsensä johtaminen on yksi opettajan tärkeimmistä menestystekijöistä. Siihen liittyy myös kykyä sietää muutoksia, rauhallisena pysyminen muutosten keskellä ja kykyä sopeutua muutoksiin. Omien tunnetilojen hallinta on keskeinen selviytymisen ja menestymisen keino. (Kurtén 2001, 167-168.) Opettajan tulee olla varsinainen moniosaaja. Jotta opettaja selviäisi kaikista odotuksista joita siltä odotetaan, on opettajan kyettävä johtamaan itseään. Opettajan ominaisuuksina pidetään: hyväntuulisuutta, empaattisuutta, asiantuntijuutta, uskottavuutta, ystävällisyyttä, lämpöä ja innostuneisuutta. Opettajalta vaaditaan muun muassa opetustaitoa, yrittäjähenkisyyttä, erityisopettajan ja ohjaajan ominaisuuksia, kansainvälistä osaamista, kielitaitoa, verkosto-osaamista, teknologian osaamista, kulttuurin tuntemusta ja substanssiosaamista. (Vertanen 2002, 229; Paaso 2010, 206.) Opettajan työn tulee vastata työelämän tarpeisiin – työelämä osaaminen. Opettajan työ on liikkuva ammatti, elinikäinen oppiminen. Opettajia kannustetaankin opiskelemaan ja työskentelemään ulkomailla. Opettajat tarvitsevat myös sosiaalisia, kommunikointi ja itsesäätely eli metakognitiivisia taitoja sekä käytännön etiikan hallintaa, sillä opettajan tulee opettaa näitä taitoja oppilailleen. (Paaso 2010, 85, 106.) Jotta opettaja pysyisi mukana muutoksessa tarvitaan innovatiivisuutta, luovuutta, hahmottamiskykyä, muutosherkkyyttä, riskinotto sekä visualisointikykyä (Ruohotie 2000, 40). Opettajalta odotetaan yhteistyön 3. sujuvuutta, aloitteellisuutta, jatkuvaa osaamisen kehittämistä ja vastuunottamista työnsä suoriutumisesta. Opettajalta edellytetään hyvää itseluottamusta, jotta he voivat tarvittaessa toimimaan itsenäisesti sekä vaivatta hakemaan apua ja tarvittaessa antamaan apua muille. Opettajalta vaaditaan tavoitesuuntautuneisuutta ja hyviä kuuntelutaitoja. (Hakanen 2009.) Ammatillisen opettajan tulee jatkuvasti kehittää osaamistaan monipuolisesti, sillä osaamisen kasvu lisää hallinnan tunnetta ja on näin ollen tärkeä tekijä itsensä johtamisessa. 4. Opettajien haasteet Haasteina ja uhkatekijöinä itsensä johtamisessa nähdään opettajien omat asenteet ja haluttomuus tehdä yhteistyötä. Myös hallinnollisten töiden kasvu, tulosvastuullisuus ja kilpailu estävät yhteisöllisyyden kehittyminen. Jolloin uhkana voidaan nähdä tulevaisuudessa opettajapula, jonka syinä voivat olla jatkuvat muutokset työnkuvissa, vaatimustason kasvu sekä monien asioiden samanaikainen heikko hallinta. Myös haluttomuus itsensä ja työn kehittymiseen sekä täydennyskoulutuksiin suhtaudutaan vaihtelevasti. (Paaso 2010, 168, 170171.) Pedagogisen ajattelun kehittäminen vaatii opettajalta pysähtymistä oman opettajuuden äärelle, mikä on tärkeä itsensä kuuntelemisen ja johtamisen keino (Aaltonen 2003). Jos työt eivät suju ja perustehtävä on hukassa, saattaa esiintyä myös ongelmia myös työyhteisötasolla ja ihmissuhteissa. Opettajan työn hallitsemattomuuden tunnetta ovat lisänneet tutkintojärjestelmän, ammattinimikkeiden, koulutuksen rahoituksen ja oppilaitosten organisatoriset jatkuvat muutokset. Ammatilliselta opettajalta odotetaan entistä enemmän, jolloin opettaja voi tuntea itsensä riittämättömäksi. Opettaja tarvitsee enemmän organisaatio-osaamista, vuorovaikutustaitoja sekä verkostoitumiseen liittyviä taitoja. Näin ollen voi olla etteivät opettajat ehkä milloinkaan voi tuntea olevansa tyytyväinen työhönsä. (Seinä n.d..) 5. Opetus Opetusopin eli didaktiikan keskeinen käsite on opetus. Ammattitaitoinen opettaja noudattaa virallista opetussuunnitelmaa. Opettajan tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa opetusta, oppilaiden etu huomioiden. Opetus on kasvatustavoitteellista ja suunniteltua vuorovaikutteista toimintaa, jolla luodaan oppimisen edellytykset. Oppista on tapahtunut silloin, kun käyttäytymisessä on tapahtunut pysyviä muutoksia. (Hirsjärvi, 1990. 18) Opetukseen kuuluu sekä opettamista että oppimista. Simultaanioppimista eli oppilaat oppivat varsinaisen opetettavan aiheen lisäksi myös asenteita. Opetukseen kuuluvat varsinaisten oppituntien lisäksi myös kouluruokailut ja välitunnit. Opetukseen kuuluu suoran vuorovaikutuksen lisäksi myös epäsuora vuorovaikutus kuten tietokoneella työskentely sekä kirjan lukeminen. Oppiminen on aina ympäristösidonnaista. (Uusikylä & Atjonen 2005, 19, 21.) 4. Oppimista tapahtuu kaikessa toiminnassa ja opiskelu on toimintaa, jonka tarkoituksena on oppia. Oppimista tapahtuu myös mallioppimalla ja tottumusten myötä. Opetuksen tavoitteet edellyttävät erilaisten opetusmuotojen, opetusvälineiden sekä oppimateriaalien käyttöä. (Uusikylä & Atjonen 2005. 24 – 25.) 6. Pedagogiikka Pedagogiikka tarkoittaa tapaa, jolla opetus järjestetään, sekä opetukseen liittyviä kasvatuksellisia periaatteita (Wikipedia 2013). Opettajalla on oltava teoriatuntemusta. Opettajan on tiedostettava oma käyttötietonsa eli omat käsitykset, uskomukset ja arvostukset, jotka liittyvät opettamiseen ja oppimiseen. Lisäksi opettajan tulee kyetä kyseenalaistamaan omaa ajattelu- ja toimintamalleja sekä kyettävä tekemään oppimista tukevia valintoja. Pedagoginen ajattelu saadaan näkyväksi kun käyttötieto ja pedagoginen sisältötieto on vuorovaikutuksessa. Kun opettaja puhuu auki omaa käyttötietoaan, hän ilmaisee myös omia tunteita ja arvoja. (Kotila & Mäki 2012, 19.) Käyttötieto = käytännön tieto, käyttöteoria, impulsiivinen teoria on kokemuksellista, emotionaalista, moraalista ja eettistä. Se muokkautuu henkilökohtaisten kokemusten kautta. Puhuessaan auki omaa käyttötietoaan, opettaja ilmaisee myös kokemuksiinsa liittyviä tunteita ja arvoja. Käyttöteoria muodostuu käsityksistä, jotka liittyvät omaan opettajuuteen, opiskelijuuteen sekä omaan tieteenalan asiantuntijuuteen. Käyttötieto sisältää myös opettajan implisiittisiä oppimisteoreettisia näkemyksiä (henkilökohtaisia tulkintoja oppimisteorioista), oman opetuksen yleisiä päämääriä ja tavoitteita. Pedagogisessa tietoperustassa pedagoginen sisältötieto muodostaa opetustoiminnan ytimen. Käyttötieto paljastuu kun opettaja perustelee valintojaan ja vastaa miksi -kysymyksiin. Ammatillinen kehittyminen opettajuuteen tapahtuu samanaikaisesta kognitiivisella, affektiivisella, sosiaalisella ja persoonallisella alueella. (Kotila & Mäki 2012: 16 - 21.) Pedagogiikka muodostuu opetettavista sisältöalueista (keskeiset käsitteet, niiden esitystapa, opetusesimerkit, kytkentä aikaisempiin opetuksiin), opetuksen tavoite ja resurssitiedoista (aiheen oppimistavoitteet, opetusmateriaalit) ja opetusta ja oppimista koskevasta tiedosta (opetusmenetelmät, työskentelytavat, opetustilanteiden organisoiminen). (Aaltonen 2003.) Opettajan pedagoginen sisältötieto koostuvat käsityksistä, jotka liittyvät:  ammatilliseen kasvuun  opiskelijoihin  AMK-pedagogiikkaan  tieteenalaan oppiaineena  koulutuksen kontekstiin  opettajuuteen (Kotila & Mäki 2012. 16 – 17.) 5. Pedagoginen sisältötieto dokumentoituu pedagogisiksi skripseiksi, kirjallisiksi tai mentaalisiksi yksityiskohtaisiksi suunnitelmiksi opetustilanteiden kulusta. Ne sisältävät opetustilanteen ajoituksen, eri vaiheiden oppimisja opetustavoitteet, keskeisiä sisältöjä ja työskentelymenetelmiä. Pedagogista sisältötietoa arvioidaan ja uudelleen muokataan opetuksen preaktiivisessa, interaktiivisessa ja postaktiivisessa vaiheessa eli suunnittelussa, opetusvaiheessa ja opetuksen jälkeen. Pedagogista toimintaa ovat opetussuunnitelma- ja opetuksen kehittämistyö, opetuksen suunnittelua, toteutusta ja ohjaustoimintaa, opintoneuvontaa ja näiden ympärille järjestettyjä tukipalveluita. (Kotila & Mäki 2012, 18, 22, 119.) Pedagogisen ajattelun ristiriidattomuus pedagogisen tietoperustan sisällä eli opettajan omat käsitykset omasta opettajuudesta ja oppimisesta tulee olla yhdenmukaisia keskenään. Toiminnallinen ristiriidattomuus eli opettaja toimii siten kuin hän kuvitteleekin. Ideaalisen ja toteutettavissa olevan tietoperustan ristiriidattomuus eli opettajalla on mielikuva siitä, millaiseksi opettajaksi hän haluaisi kehittyä, ja hänellä on tarvittavat taidot ja realistiset tavoitteet ideaali opettajuuden saavuttamiseksi. Sosiaalinen ristiriidattomuus eli työyhteisön näkemyksien ja toimintatavat ovat yhdenmukaisia keskenään. (Kotila & Mäki 2012, 19 - 20.) Pedagoginen tuki on yhdessä pohtimista, sillä saa uusia näkökulmia opetukseen ja kokemuksen erilaisista menetelmistä. Pedagoginen tuki on yhteistyötä, jolla saadaan aikaan uusi tieto haltuun. Tärkeä tuen muoto on oppimisprosessin suunnittelun tukeminen. Pedagoginen tuki mahdollistaa myös opetussisällön pohtimisen. Materiaalin vaihdon ja yhteiskehittely on pedagogista tukea. Pedagoginen tuki lisää yhteisöllisyyttä ja koherenssin tunnetta (Kolkka & Karvinen). 7. Pohdintaa Todella hyödyllinen oli tämän tehtävän tekeminen. Olen oppinut sen, että opettajan työ on vaativaa ja henkisesti raskasta. Jotta pysyisi täyttämään kaikki opettajille asetetut vaatimukset, saa olla varsinainen ihmeiden tekijä. Onkin tehtävä parhaansa opettajantyössä, omalla persoonallisuudellaa ja innostuneisuudellaan. Ei pidä odottaa täydellisyyttä ja on ymmärrettävä että koskaan ei ole valmis opettajana, vaan aina tulee uutta tietoa, uusia työvälineitä, työmenetelmiä ja myös uusia haasteita, joista vielä emme edes tiedä. Opetuksessa on tärkeää olla tässä hetkessä ja unohtaa itsensä opetuksen aikana, näin varmistuu hyvä opetustuokio. 8. Lähteet 6. Aaltonen, K. 2003. Pedagogisen ajattelun ja toiminnan suhde. Opetustaan integroivan opettajan tietoperusta lähihoitajakoulutuksessa. Joensuun yliopisto. Kasvatustieteellisiä julkaisuja 89. Hakanen, Jari. 2009. Työn imua, tuottavuutta ja kukoistavia työpaikkoja? - Kohti laadukasta työelämää. Työterveysaitos. Työyhteisöt ja -organisaatiot -osaamiskeskus. Työsuojelurahaston tilaama selvitys. Helakorpi, Seppo & Aarnio, Helena & Majuri, Seppo. 2010. Ammattipedagogiikka uuteen oppimiskulttuuriin. Hamak. Hämeen ammattikorkeakoulu. Hämenlinna. Ammatillinen opettajakorkeakoulu. Hellström, Martti. 2008. Sata sanaa opetuksesta. Keskeisten käsitteiden käsikirja. Juva: WSBookswell Oy Kotila, Hannu & Mäki, Kimmo. 212. Ammattipedagogiikka 2. Helsinki: Edita Kurtén, Staffan 2001. Uraputkesta itsensä johtamiseen. Kokemuksia, ajatuksia ja harjoituksia. Juva. WS Bookwell Oy. Opetusministeriön sivistysbarometri 1997-2017. Internetix.fi 2014. Luettu 18.8.2014. http://www.slideshare.net/oraakkeli/opm-sivistys-2017-presentation10§4 Paaso, Aila. 2010. Osaava ammatillinen opettaja 2020. Tutkimus ammatillisen opettajan tulevaisuuden työkuvasta. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Ruohotie, P. 2000. Oppiminen ja ammatillinen kasvu. Porvoo: WSOY. Seinä, Seppo. Stressistä työhyvinvointiin. Teoksessa: Ammatiilisen opettajan käsikirja. Toim. Jaakko, Helander. 2009. Hämeen ammattikorkeakoulu. Ammatillinen opettajakorkeakoulu. Uusikylä, Kari & Atjonen, Päivi. 2005. Didaktiikan perusteet. Kasvatustiede. Helsinki: WSOY Vertanen, I. 2002. Ammatillinen opettajuus vuonna 2010. Toisen asteen ammatillisen koulutuksen työn muutokset vuoteen 2010 mennessä. Tampereen yliopisto. Ammattikasvatuksen tutkimus- ja koulutuskeskus. Hämeen ammattikorkeakoulu. Väitöskirja. http://fi.wikipedia.org/wiki/Pedagogiikka 2013. Luettu: 25.8.2014