Väestönsuojelu Herttoniemenrannassa Herttoniemenranta 28.4.2015 Leo Kuismin Sisältö 1. 2. 3. 4. Väestönsuojelu Herttoniemenrannassa Herttoniemenrannan kallioväestönsuoja Kallioväestönsuoja poikkeusoloissa Väestönsuojelun lähiajan kehittämishankkeet Herttoniemenrannassa HVTY ry 2 HVTY ry Herttoniemenrannan väestön- ja talosuojeluyhdistys • • HVTY ry perustettiin vuonna 2001 ”Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Herttoniemenrannan asukkaiden omatoimista suojautumista ja kehittää asukkaiden väestönsuojelutietoutta” • Yhdistyksen sääntöjä on tarkoitus jossain vaiheessa ajanmukaistaa • Yhdistys toimi alkuvaiheessa varsin aktiivisesti • Yhteistyössä Helsingin Pelastuslaitoksen kanssa koulutettiin yhdistyksen jäseniä yhteissuojan henkilöstöksi poikkeusoloja varten • Vähitellen aktiivisuus kuitenkin hiipui ja toiminta oli loppumassa kokonaan vuonna 2012 • Vuonna 2013 yhdistyksen toiminta käynnistettiin uudestaan puhtaalta pöydältä • Erityinen huolenaihe on ollut kallioväestönsuojan järjestelmien ja laitteiden ylläpidon laiminlyönnit HVTY ry 3 Herttoniemen Pysäköinti Oy • • • • • • Perustettu vuonna 1994 ”Yhtiön toimialana on huolehtia Herttoniemenrannan autopaikkavelvoitteiden sekä väestönsuojatarpeiden täyttämisestä” Yhtiön omistavat Herttoniemenrannan asunto- ja kiinteistöyhtiöt, joita on yhteensä 59 kpl ja jotka valitsevat yhtiön hallituksen yhtiökokouksessa Asunto- ja kiinteistöyhtiöt maksavat erillistä väestönsuojavastiketta pysäköintiyhtiölle. Vastike on tällä hetkellä 0,50 eur/asunto/kk Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa omistajilleen vain toteuttaa palvelut omakustannushintaan Yhtiöllä on noin 2 500 pysäköintipaikkaa pysäköintiluolassa, pysäköintitaloissa ja ulkoalueilla Kaivolahdenkatu Laivalahdenportti HVTY ry Killingholmankuja 4 Kallioväestönsuoja Suojaan liittyneet asuinkiinteistöt ja suojan sijainti kartalla HVTY ry 5 Kallioväestönsuoja • • • • • • Kallioväestönsuoja on rakennettu vuonna 1997 Normaalisti suoja noin 520 auton pysäköintiluola Poikkeustilanteessa 2 x 4 500 väestönsuojapaikan S6-luokan väestönsuoja Kallionväestönsuojassa on yhteensä kuusi 17 m leveää ja yli 100 m pitkää hallia. Suojan lattiataso on 9 m merenpinnan alapuolella Suojassa on väestönsuojelun vaatimat tekniset tilat, laitteet ja järjestelmät – Varavoimajärjestelmät – Poikkeusolojen ilmastointijärjestelmät – Kuivakäymälät – Varavesisäiliöt ja polttoainesäiliöt – Myrkky- ja pakokaasutunnistimet – Hätävalaistusjärjestelmät jne. Kallioväestönsuoja tulee saada väestönsuojakäyttöön 72 tunnin aikana Halli 1 HVTY ry 6 Kallioväestönsuoja Sisäänajo Laivalahdenkaari 27 Suojan pohjapiirros Kaasutiivis ovi suojien A ja B välissä Päävaravoimakone HVTY ry 7 Kallioväestönsuoja Suojanjohtajan huone Valvomotaulu - ilmanvaihto ja varavoima Valvomo Valvomotaulu – kaasu- ja painetiiviit ovet ja sulut HVTY ry 8 Kallioväestönsuoja Poikkeusolojen ilmastointijärjestelmä Vesisäiliö Ilmastointijärjestelmän moottori Sähköjärj. ryhmäkeskuksia, perus- ja jätevesipumppaamojen ohjaus HVTY ry 9 Kallioväestönsuoja Videovalvontajärjestelmä Kuulutusjärjestelmä VSS-varasto Akkuvalaisin Suojan porraskäytävä HVTY ry 10 Kallioväestönsuoja Vuosina 2013 - 2015 tehty mm. seuraavia korjaustoimenpiteitä • • • • • • • Päävaravoimakoneet (2 kpl) huollettu, hankittu uudet akut ja polttoaine testattu Koekäytetään säännöllisesti ohjeen mukaan Ilmastointijärjestelmän koneet (6 kpl) huollettu ja hankittu uudet akut Koekäytetään säännöllisesti ohjeen mukaan Toimimattomia akkuvalaisimia korvattu uusilla Hallit varustettu led-valaisimilla ja liiketunnistimilla Pakokaasutunnistimet uusittu Vesipumppuja uusittu Suojan siisteyttä parannettu Halli 3 HVTY ry 11 Kallioväestönsuoja Mikäli suoja halutaan väestönsuojakäyttöön 72 tunnin aikana suojassa tullaan tekemään vielä seuraavanlaisia toimenpiteitä • Suojassa tullaan järjestämään paineistuskoe • Ylipainemittarien toiminta ja paine- ja kaasutiiviiden ovien tiivisteet tarkistetaan • Järjestelmien käyttöohjeistusta parannetaan • Poikkeusolojen ilmastointijärjestelmän suodattimet tarkistetaan • Kaasutiiviiden sulkulaitteiden venttiilit tarkistetaan • Myrkkykaasutunnistimien toiminta tarkistetaan • Hätäpoistumisvalojen ohjausjärjestelmä uusitaan Ylipainemittari Ilmastointikoneen koekäyttöohje HVTY ry 12 Kallioväestönsuoja poikkeusoloissa Kun suojaa ryhdytään varustamaan poikkeustilanteeseen • Tarpeeton tavara siirretään pois suojasta – autot? • Poistetaan ajo/kävelysillat, jotta kaasu- ja painetiiviit ovet voidaan sulkea • Kaikkien ovien ja luukkujen toiminta tarkastetaan • Tilat tuuletetaan ja jäähdytetään • Poikkeusolojen ilmastointijärjestelmä otetaan käyttöön Varavoimakoneet käynnistyvät automaattisesti kun verkosta ei tule enää sähkövirtaa Rakennetaan kuivakäymälät käyttökuntoon Täytetään juomavesivarastot Hallitilat jaetaan osastoihin Parannetaan opasviitoitusta Kuulutus- ja viestivälineet otetaan käyttöön • • • • • • HVTY ry Opastaulu Paineovien työkalut 13 Kallioväestönsuoja poikkeusoloissa Poikkeustilanteessa suojaan tarvitaan seuraavanlainen henkilöstö 1. 2. 3. 4. Suojan johto Oviryhmä Tekninen ryhmä Lääkintäryhmä Kaikkiaan tarvitaan noin 125 henkilöä kumpaankin suojaan huolehtimaan siitä, että suojaan kulkeminen, sen käyttökuntoon saattaminen ja suojassa oleminen sujuu ongelmitta Suojan käyttöhenkilöstö saadaan suojassa olevista ihmisistä Väestön suojautuminen alueittain HVTY ry 14 Väestönsuojelun lähiajan kehittämishankkeita Herttoniemenrannassa 1. 2. Kehitetään väestönsuojeluosaamista • Helsingin Pelastuslaitoksen Tomi Rask on toteuttanut HVTY:n jäsenille räätälöidyn väestönsuojelukurssin alkuvuodesta 2015 • Suunnitellaan muu suojelu- ja vastuuhenkilöstön koulutus • Koulutetaan talo- ja kiinteistöyhtiöiden henkilöitä väestönsuojelukursseilla Yhteistyössä Herttoniemen Pysäköinti Oy:n kanssa kehitetään kalliosuojan varusteita, laitteita ja järjestelmiä sekä niiden huoltoa ja ylläpitoa 3. Päivitetään Helsingin Pelastuslaitoksen ohjauksella kallioväestönsuojan käyttöönottosuunnitelma 4. Kehitetään yhteistyötä HVTY:n, pysäköintiyhtiön ja talo/kiinteistöyhtiöiden välillä 5. Kehitetään HVTY:n nettisivuja (www.hvty.fi) HVTY ry 15
© Copyright 2025